Alapäällä -kampanja

Asennetestin eläinhahmot

Työ- ja elinkeinoministeriön johtamassa Valtava-kehittämisohjelmassa toteutettiin nuorille suunnattu kampanja, jonka tavoitteena oli herättää nuoret pohtimaan ala- ja uravalintojaan ennakkoluulottomasti.

Räväkkä kampanja herätti huomion heti lehdistölle suunnatussa lanseeraustilaisuudessa. Keskustelu aiheesta leimahti välittömästi käyntiin sosiaalisessa mediassa. Aiheesta innostuivat keskustelemaan kaikenikäiset. Nuoret myös oma-aloitteisesti kiittelivät herättävää kampanjaa.

Osana kampanjaa toteutettiin nuorten valintoihin vaikuttaville aikuisille, eli vanhemmille ja opettajille, suunnattu asennetesti. Lähtöoletuksena kun oli, että nuoret saattaisivat olla jo asenteiltaan liberaalimpia kuin vanhentuneita stereotypioita heidän ympärillään ylläpitävät aiemmat sukupolvet. Kampanja-aikana ahkerasti käytetty asennetesti oli täysin Työmaan käsialaa, testitulosten kuvituksia myöten.

Tags:
  • kuvitus